2014/08/26

Suklaa-mansikkakakku / Chocolate-strawberry cake


Tyttöjenilta, mikä ihana tekosyy! Ja mikäs sen parempaa tarjottavaa oliskaan kuin mansikat ja suklaa, kakussa ja erikseen. Kun aloimme suunnittelemaan tyttöjen iltaa ja kyselin leivontatoiveita,, sain kaksi vastausta. Toinen toivoi suklaakakkua ja toinen toivoi mansikkakakkua. Minäpä fiksuna likkana päätin (todella uniikisti) yhdistää ne ja tadaa! Ajattelin tehdä ensin pienen kakun, vain 18cm halkaisijaltaan, noh, siitä tuli kuitenkin niin korkea että puolet siitä jäi jääkaappiin ja kaksilahkeisen tuhottavaksi.

Minä tosin luultavasti käytin tähän kakkuun kesän viimeiset hyvät mansikat, sillä niitä on harvinaisen vaikea enää löytää. Päällä olevat mansikatkin ovat puolasta, mutta sepä ei juuri haitannut, sillä ison kokonsa vuoksi ne olivat näyttäviä.


Pohja:
6 kananmunaa eroteltuina
200g tummaa suklaata
150g voita
2 dl hienosokeria
0,75dl kaakaojauhetta
1,75dl vehnäjauhoja

mansikkahillo:
250g mansikoita
1,5dl hillosokeria
1 vanilja tanko halkaistuna

Täyte:
Mansikkahilloa
1dl kreikkalaista jogurttia
2dl kermaa
2rkl tomusokeria
500g mansikoita viipaloituina

Kuorrute:
200g maitosuklaata
1,4dl kermaa
nokare voita

Koristelu:
Isoja mansikoita suklaa kuorrutettuina


Aloita valmistamalla mansikkahillo. Keitä mansikoita sokerin ja vaniljatangon kanssa noin 15 minuuttia, riko mansikoita hieman pienemmäksi mikäli ne ovat todella isoja. Poista vanilja tanko, siirrä puhtaaseen lasipurkkiin, sulje kansi kunnolla, käännä ylösalaisin ja jätä jäähtymään.

Vatkaa voi ja puolet sokerista vaahdoksi, lisää sen jälkeen keltuaiset yksitellen ja joka välissä hyvin vatkaten. Sulata suklaa ja jätä jäähtymään. Vatkaa valkuaisia niin että se alkaa vaahtoutua kunnolla, lisää sen jälkeen loput sokerista pikkuhiljaa ja kokoajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa eikä valu ollenkaan. Sekoita voi-sokeri-seokseen sula suklaa ja valkuaisvaahto. Lisää sen jälkeen käännellen kaakao- ja vehnäjauhot. Paista 18-20cm vuoassa 175 astetta 40-50 minuuttia. Varo paistamasta liikaa, ettei pohja kuivu.

Valmista täyte vaahdottamalla jogurtti ja kerma vaahdoksi ja lisäämällä siihen sokeri.

Kakun kokoaminen. Leikkaa pohja neljään osaan, levitä mansikkahilloa, jogurttitäytettä ja viipaloituja mansikoita ja osta uusi kerros päälle. Toista kunnes viimeinen kerros jää kanneksi.

Kuorrutteen valmistus. Laita suklaa ja ekrma kattilaan, laita hella miedolle lämmölle ja sekoita jatkuvasti kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Lisää nokare voita, anna jäähtyä hetki ja kaada kakun päälle. Koristele mansikoilla.


2014/08/22

Red velvet kuppikakut


Eräs Sveitsiläinen herrasmies tuli Suomeen ystäväni vieraaksi. Me päätimme näyttää hänelle pienen palan Suomen historiaa ja viedä hänet suomenlinnaan piknikille. Jälkkäriksi minä sain kunnian leipoa jotain ja päätin että tämä jokin saa nyt olla red velvet kuppikakkuja, sillä punavalkoinen väri sopi loistavasti teemaan.

Ja olivat muuten hyviä, nämä hävisivät nopeasti muihin suihin. Minä olin vielä edellisenä päivänä pakannut kaksi cupcakea erilleen, jotta ystäväni ja Sveitsin vahvistus voisivat sitten viedä vielä kotiin evääksi yhdet.

Taikina:
3dl vehnäjauhoja
1rkl kaakaojauhetta
1tl vaniljasokeria
1,5dl sokeria
150g voita
2 kananmunaa
2tl punaista väriainetta
2dl piimää
1,5tl soodaa
2tl valkoviinietikkaa

Kuorrute:
125g tuorejuustoa
50g voita
2-3dl tomusokeria


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Aloita taikinan valmistus sekoittamalla jauhot ja vaniljasokeri keskenään. Vatkaa sen jälkeen sokeri ja voi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen ja vatkaten kunnolla välissä. Lisää piimä ja jauhoseosta vuorotellen taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää tämän jälkeen punainen väri. Sekoita sooda ja valkoviinietikka keskenään ja sekoita taikinan joukkoon. Paista 175 astetta ja paista 20-30min. Anna paiston jälkeen jäähtyä kunnolla ennen kuorrutteen lisäämistä.

Valmista kuorrute. Vatkaa tuorejuusto ja voi ja lisää tomusokeria vähitellen joukkoon, kunnes kuorrute on tarpeeksi paksua. Valmiin kuorrutteen voi laittaa jääkaappiin hetkeksi, jotta se on helpompi pursottaa. Kuorrutteen voi joko pursottaa tai vain veitsellä sivellä kuppikakkujen päälle.

Nauti hyvässä seurassa, joko muiden tai itsesi kanssa! 







2014/08/04

Maidoton suklaamoussekakku

Ensimmäinen kakku ikinä jonka teen maidottomana! Huikeaa, tulipahan tämäkin puoli korkattua juuri sopivasti synttäreiksi. Tämä kakku on siis valmistettu minun ja ystäväni 22v syntymäpäiville. Se on tehty maidottomaksi, sillä yksi meidän ystäväpiiristä on allerginen maitoproteiinille.


Ohje on 20cm vuokaan ja siitä riittää loistavasti 10-15 hlö, sillä kakku on aika makea (ensi kerralla muistan laittaa hieman vähemmän sokeria, jos ollenkaan). En normaalisti laita resepteihin käyttämiäni merkkejä, mutta tätä reseptiä en ole testannut muilla maidottomilla tuotteilla, enkä tiedä onko niissä huikeita eroja, joten onnistumisen takaamiseksi teen poikkeuksen.


pohja:
150g Euroshopper cookies 
25g kasvirasva margariini

täyte:
2dl sunnuntai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
4dl sunnuntai kasvivispiä
350g Brunbergin tummaa suklaata
1 vaniljatanko
2tl sokeria
2 liivate lehteä

koristeluun:
Brunbergin tummaa suklaata
sinistä sokerimassaa

Murskaa keksit kaulimella tai yleiskoneessa, sulata rasva ja sekoita keskenään. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja reunakalvolla ja painele keksiseos sen pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Sulata suklaa miedolla lämmöllä ja jätä jäähtymään. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vispaa vaniljakastike ja kasvivispi kuohkeaksi vaahdoksi, lisää sen jälkeen vaniljatangon siemenet ja sokeri. Sekoita jäähtynyt suklaa vaahtoon vispaten. Kiehauta pieni tilkka vettä, liota liivatteet sen joukkoon ja lisää seos ohuena nauhana täytteen sekaan kokoajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja anna jähmettyä vähintään 3h. Koristele suklaamuruilla ja sokerimassa koristeilla. 

Huom! Lisää sokerimassakoristeet vasta juuri ennen tarjoilua!